8 Kuosa Pasi

Nonii, on varmaan vähintäänkin kohtuullista esitellä itsensä ja jotain ajatuksia, kun tässä tilanteessa ollaan. Eli, 36-vuotias kahden alle kouluikäisen pojan yksinhuoltaja, ruovesiläinen alkuasukas, vaikka tuolla muuallakin harharetkilläni oleillut.

 

Toiselle kaudelle nyt olen siis kerjäämässä paikkaa, tuossa 4:n vuoden aikana jotakuinkin olen sisäistänyt jo, miten päätöksenteko etenee, kuin myös siihen sidonnaiset realiteetit, niin hyvässä kuin pahassakin. Siitä päästään myös siihen miksi ruoveden kokoomuksen listalla olen. Eräs viime vaalikauden ryhmäni jäsen sen mielestäni ytimekkäästi muotoili, että "siellä se porukka on, mikä oikeasti tätä kuntaa yrittää eteenpäin viedä. "  näin olen itse myös havainnoinut männä vuosina.

Itselleni tärkeitä asioita on luonnollisesti lasten ja nuorten asiat, että tämä kunta olisi sellainen jossa voi hyvän lapsuuden lisäksi viettää hyvän nuoruuden, eikä tokikaan olisi vielä sittenkään kiire lähtee muualle. 

Noihin asioihin sitoutuu mielestäni aivan selvästi se, että täällä tarjotaan laadukasta varhaiskasvatusta, peruskoulu ja toisen asteen koulutusta täytyy olla tarjolla. Toisekseen, kulttuuri, siihen ei hirveästi ole panostettu mielestäni viime kaudella. Kulttuuria on matalampikin kulttuuri, eli ei  sen tarvitse mielestäni olla aina mitään kovin korkealentoista teen juontia viulun soittoa kuunnellessa, mutta paikkansa on toki silläkin, mutta monipuolisuus on avainsana mielestäni.

Kaikkihan on melko riippuvaisia toimivasta elinkeinopolitiikasta.

Täsä ny jotain, kysyä sopii ja sitä rataa.